Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia sisältä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia sisältä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Askarteluhuone

Kuinkahan monta kertaa oon lupaillut esitellä askartelusoppeni... No, nyt on kuvia otettu :) Yhtä huonolaatuisia kuin ennenkin, mutta saa niistä jotain selvää..

Tuo tila ei siis varsinaisesti ole huone, vaan olohuoneen vieressä oleva alkovi. Ihan sopivan kokoinen tähän hommaan, ennen askartelusoppea siinä oli vaatekomero. No, jostain pitää tinkiä askartelun takia joten komero lähti yläkertaan :)

Ensin näkymä olohuoneesta päin. Ikeasta on löytyneet melko lailla kaikki huoneen kalusteet tuolia lukuun ottamatta. Tuossa hyllykössä on alaalla neljä isoa laatikkoa, jotka ovat täynnä kaikenlaista sälää. Ne pitäisi joskus käydä ajatuksen kanssa läpi. Muissa lokerikoissa on cuttlebug, kaikkea elektroniikkaroinaa jotka jonkun viisaamman pitäisi käydä läpi tekeekö niillä enää mitään, ja kirjoja. Ennen joulua verhotanko tippui melkein niskaan eikä sitä ole vielä saatu takaisin paikoilleen. Oikealla nurkassa on tulostin ja sen päällä Silhouette Portrait.


Kuva lähempää. Hyllyllä on nauhat vanhoissa Sarviksen purkeissa. Villaliivin on mummoni neulonut minulle yli 30 vuotta sitten :) Hyllyllä olevan kellon olen saanut mummolan jäämistöstä ja monta kertaa meinannut heittää pois mutta en ole sitten hennonnutkaan. Olkoon tuossa sitten :)


Itse askartelupöytä on tuota hyllykköä vastapäätä. Ja ei normaalisti se ei ole noinkaan siisti vaan täynnä tavaraa.. Pöydän alla vasemmalla on lokerikko jossa on korttipohjia ja leimasimia.


Oikealla puolella on lokerikot, noissa vetolaatikoissa on toisessa tusseja ja toisessa tarroja ja siirtokuvia. Siinä alapuolella on 12x12 paperit. Päällä ompelukoneen (jota en edes muista milloin olen käyttänyt..) vieressä on laatikot, joissa on metallilangat jne, joulujuttua ja stanssaustarvikkeita. 


Ikkunan vierellä seinällä on lisää tusseja purkeissa. Hyllykössä on kaikkia mömmöjä, glitteriä, korttipusseja jne. Päällä kukat purkeissa värien mukaan, niitä olen käyttänyt tosi vähän lähiaikoina joten purkitkin on aika vajaita.. Seinällä näkyy myös Ikean muovipussiteline joka on ihan täydellinen vinyyli ja paperirullille. 


Askartelupöydän oikealla puolella on taas Ikean lokerikko, jossa on ylimmässä laatikossa teipit, musteet ja muuta leimailutarviketta. Seuraavasta löytyy leikkurit. Ja loput neljä laatikkoa ovatkin sitten täynnä papereita, ensimmäisessa irtopaperit ja lopuissa lehtiöitä. Joo, jonkinlainen paperihamsteri olen, noilla pärjäisin varmaan lopun ikääni. 


Pöydällä on Ikean pyörivä tarjotin johon porautin veljelläni reiät glitteripurkkeja varten ja keskellä on vanha aterimien kuivausteline jossa on sakset, kyniä jne. 



Ja vielä kuva oikealta puolelta seinältä jossa on kaksi niistä harvoista skräppäyksistä mitä olen tehnyt :)





sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Olohuonekuvia

Otin samalla olohuoneestakin pari kuvaa, kun innostuin pari viikkoa sitten laittamaan siellä järjestystä vähän uusiksi. Ja heti tuli sellainen "miksi en tätä aikaisemmin tajunnut" -olo koska huone toimii paljon paremmin noin :)


Olin jo heittämässä tuota pöytälamppua pois kun siinä oli kauhea vaaleanpunainen varjostin mitä en ikinä saanut tuunattua niinkuin piti. Toisaalta mulla oli Ikeasta keittiöön ostettu varjostin, mistä tykkään ihan hirveästä mutta missä on ihan liian himmeä valo keittiöön. Onneksi tajusin vaihtaa varjostimen tuohon pöytälamppuun, nyt se sopii täydellisesti olohuoneen nurkkaan :)


Suurin muutos oli siinä että siirsin vitriinin tuonne telkkarin alle. Ainut mikä häiritsee omaan silmään on kun tuo vitriini on kiinni seinässä eikä vinosti, mutta ehkä mun silmä tottuu siihen. Ennen tuo vitriini oli sohvan vieressä eikä siitä nähnyt mitä siellä on sisällä, tai viitsinyt ottaa sieltä mitään kun oli niin lähellä sohvaa. Nyt sinne pääsi vanha Lomonosovin astiastokin hyvälle paikalle. 


Tuonne ikkunan vasemmalle puolelle seinälle mun täytyy vielä keksiä jotain. Joku taulu / teksti varmaan, kunhan löytäisin mieluisan.


Ylhäällä hyllyllä pilkistää vanha Koffin peltitaulu, joka mun pitäisi nostaa vähän ylemmäksi että näkyisi paremmin. Se on löytö mummolan vajasta, en tiedä kuinka vanha on, mutta mummo ja pappa asuivat siinä 80-luvun alusta asti ja tuo on entisten asukkaiden peruja. 


Sohvanhan olen ostamassa uuden mutta kun en löydä mieleistä mistään.. Haluan harmaan vuodedivaanisohvan, missä on säilytystila petivaatteille. Ja kankaan pitää olla koirankestävää.. Ihan mieleistäni en olo vielä löytänyt joten vanhaa täytyy katsella siihen asti :D

Keittiökuvia

Vihdoinkin olin sen verran valoisan aikaan kotona että pystyin ottamaan keittiöstä kuvia. Ja astianpesukoneen kansi on paikoillaan. Sain sen vasta viime viikolla kun olivat Ikeasta unohtaneet myydä sen :)

Tässä siis kuvia uudesta ihanasta keittiöstäni:




Ikkunan edessä oleva matala kaappi / penkki on yksi parhaista oivalluksista. 


Tuo astiakaappinurkkaus oli tähän asti kauhein mitä keittiössä oli. Nyt se on ihana :)


Jääkaappi on vanha, tosin senkin ostin puolisen vuotta sitten. Muuten keittiössä meni kaikki uusiksi mikroa, verhoja ja pöytää lukuunottamatta. 



Johonkin piti laittaa nuo Erik Koldin kukkapurkit kun en henno hävittää niitä. Pääsivät sitten kaapin päälle. Vanhan mikron halusin säilyttää kun tykkään tosi paljon sen väristä.



Kahvinurkkaus on toinen neronleimauksista. Hauskasti sopivat nuo vanhat peltitaulut aiheeseen. Ne siis oli minulla jo entisessä keittiössä. Ostin samalla uuden kapselikeittimenkin, löysin halvalla Citymarketin poistopuolelta mallikappaleen. On ollut päivittäisessä käytössä ja mun tarpeisiin kätevä. Tavallinen kahvinkeitin on kaapissa jos pitää keittää nopeasti useampi kuppi kahvia.




Täytyy ihailla Ikealaisten kekseliäisyyttä näissä säilytysratkaisuissa. 



Tuon pöydän ja jakkaran maalaan vielä todennäköisesti valkoisella, ainakin niiden jalat.. Kunhan joskus saan aikaiseksi, saattaa mennä ensi kesään :)



Pyöreä pöytä (josta ei näy mitään liinan alta) on äitini joskus 70-luvulla ostama. Olen raahannut sitä mukana muutosta toiseen ja säilönyt varastoissa, tämä on ensimmäinen asunto johon se mahtuu enkä ihan heti suostu siitä luopumaan :) Siihen kuuluvat pinnatuolit vein nyt vintille varastoon kun halusin uudet tuolit.


Valokatkaisimeksi valitsin tuollaisen mihin voi vaihtaa reunuksen tyylin laittamalla tuonne alle toisenlaisen paperin. Enkä ole vielä osannut päättää minkä paperin sinne laitan joten siellä on edelleen tuo mukana tullut kukkakuvio. 


Halusin ehdottomasti pyöreän altaan vaikka se ei ehkä ole ihan käytännöllisin.. Tuo oveen laitettava säilytyssysteemi on myös yksi loistava keksintö Ikealaisilta. 


Tässä sitten uusi leluni. Wilfan blenderi. Montakohan blenderiä oon hajottanut muutaman vuoden sisään, toivottavasti tuo nyt kestää. Täytyy kyllä sanoa että paras smoothie sillä tulee tähänastisista blendereistäni. 


Satsasin samalla uusiin säilytyspurkkeihin, kun Löytötexissä oli tarjouksessa Gastromaxin purkit. Nyt on kaikki järjesteksessä :D



perjantai 28. elokuuta 2015

Sneak peek uuteen keittiöön :)

Nyt se on melkein valmis, keittiö siis :) Vielä on vähän laatoitusta, yksi ovi pitää vaihtaa, pari vedintä puuttuu ja tietysti ne listat mitkä aina jää.. Kova homma siinä oli, itse en kauheasti osannut olla avuksi mutta katselin sujuvasti vierestä kun veli teki :D Ja pidin huolen että jääkaapista löytyy juomista, osui ne hellepäivät juuri remontin kohdalle..

Kattolevy kun otettiin pois niin alta löytyi ihan kiva katto, tosin se ei jää näkyviin. Seinien väriksi valitsin oranssin, kuulin kyllä kritiikkiä väristä :)



Keittiön ostin Ikeasta. Suunnittelin sen ensin Ikean ohjelmalla ja myymälässä myyjä katsoi sen kanssani läpi ja teki parannusehdotuksia ja laittoi sokkelit jne kohdalleen. Palvelu toimi kyllä täysin moitteettomasti, suosittelen. Otin kotiinkuljetuksen ja keräilypalvelun koska se vähensi stressiä ja hinta oli 129€, joka on mun mielestä täysin kohtuullinen siihen hommaan nähden mitä olisi ollut jos ne olisi itse kerännyt ja kuljettanut. 

Keittiö luvattiin perjantaiksi, ehti hyvin tehdä kaiken valmiiksi siihen mennessä. Perjantaina yhden aikaan soitti kuljetusliike että pihassa ollaan (heidän piti siis soitella puoli tuntia aikaisemmin, no en ollut kaukana joten ei ongelmaa.. ) Mutta heilläpä ei ollutkaan kyydissä kuin kodinkoneet, loput keittiöstä oli hukassa. Tätä sitten selviteltiin Ikean puolesta perjantai ja lauantai, mutta keittiötä ei löytynyt.. Ja remontti ei edennyt, viikonloppuna kun piti kasailla.. Maanantaina keittiö lopulta löytyi ja toimitettiin tiistaina, tällä kertaa tuli kaikki laatikot. Ja kauhea kasa niitä tulikin, siinä vaiheessa meinasi iskeä epätoivo. 


Minullahan sitten loppui loma ja töihin piti palata. Oli kyllä hienoa kun työpäivän aikana keittiö valmistui ihan kuin itsestään :D Viime viikko menikin niin että joka päivä oli edistynyt ihan hirveästi. 


Tällä hetkellä keittiö on siis jo aivan toimiva, vaan ne pikkujutu (ja välitilan laatoitus) puuttuu. Mutta on se kuulkaas hienoa laittaa ruokaa uudessa keittiössä. Tulin rytinällä nykyaikaan, nyt siellä on astianpesukonekin, jota ilman olen ollut 8 vuotta :)

Tässä pari kuvaa joista näkee yleisilmettä. Verhotkin kaipaa lyhennystä :D Laittelen lisää kuvia kun on valmis, ja saan kerättyä sellaiset ennen-jälkeen kuvasarjat :)



Alma otti remonttihommat tosissaan ja oli iltaisin aivan väsynyt :D







torstai 30. heinäkuuta 2015

Keittiöremontin ensimmäiset päivät

Nyt se keittiöremontti sitten alkoi. Samaan aikaan kuin mun kolmen viikon kesäloma :) Ensimmäiset päivät on menneet purkamiseen ja tänään laitettiin osa lattiasta paikoilleen. Hommaa on paljon kun koko huone pistetään ihan uusiksi lattiasta kattoon.

Hirttä sieltä löytyi, se tosin oli oletuskin :D Seinät eivät jää hirrelle, mietin sitä mutta en tykkää niistä niin paljon.. Remontoidaan kuitenkin niin että jos joku päivä joku haluaa ne esiin niin onnistuu..


Lattian alta löytyi lehtiä kahdessa kerroksessa. Ensimmäiset olivat vuosilta 1957-59 ja alimmat 1929-31



Jouduin keittiöremontin takia sisutamaan olohuoneeni uusiksi :D Kauhea määrä tavaraa mahtui pieneen keittiöön.. Osa kyllä vaihtaa osoitetta remontin jälkeen.. Olohuoneeseen ei muutenkaan pääse nyt joten minulle jää  elintilaksi eteinen, vessa ja makuuhuone. Makkarissa ei ole edes telkkaria joten olen viettänyt illat evakossa :)


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Muumikatsaus

Muumeja on tullut osteltua aina kun uusi muki tulee. Tilaa niille ei oikeastaan olisi mutta pakkohan se on ostaa kun on kerran aloittanut :D Uusimmat Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen ja tämän vuoden kesämuki puuttuu vielä mutta niillä ei ole kiire. 

Ruotsin muki oli "pakko" tilata. Ensin meinasin että antaa olla, ostan jos jossain vastaan tulee, mutta sitten kaveri tilasi niin pitihän niitä postikuluja jakaa.. 

 
 

Yleiskuva muumikaapin hyllyiltä näyttää tältä:


Tuolla kaapissa on siis vain ne mukit joita ei enää ole tuotannossa. Käytössä olevat ovat eri paikassa. Ostin tuon Toven Juhlavuosi mukin ilman rillejä kun en sitä mistään löytänyt rilleillä. Mutta sainkin sen rillimukin sitten joululahjaksi joten nyt löytyy molemmat. Stockman-mukinkin onnistuin tilaamaan. Peltimukeja en sen kummemmin keräile, nuo olen saanut lahjaksi. Minimukit pitää tietysti ostaa myös :) Meinasin ensi jouluna laittaa ne ekan kerran joulukuuseen koristeiksi. 


Lasejakaan en suuremmin keräile, ostan jos alennuksesta tulee vastaan, samoin lusikoita. Tässä näyttää ettei mukeja olisi niin paljon, mutta niitä on monessa rivissä eikä kaikki näy kuvissa. Vanhoja 90-luvun mukeja minulla ei ole, eikä niitä kalliita, esim Fazer-mukia. 


Juhlahetki -sarjaakaan en keräillyt, mutta satuin saamaan nuo lahjaksi joten kai se keksipurkki on vielä ostettava kun on ainut mikä puuttuu :)


lauantai 1. syyskuuta 2012

Retro-ostoksia

Kivijalkakirpputorit on pettäneet mut jo monta kertaa, mitään kivaa retroa en ole löytänyt, yhtä täkkiä lukuunottamatta. Onneksi on kuitenkin Facebookin kirppis, jonka kautta olen tehnyt monia löytöjä. Eilen olikin oikea onnenpäivä kun tuli peräti kolme lähetystä :) Alla olevassa kuvassa siis oranssi peili, Aarikan maustesirotin ja alunen, sekä viisi pyöreätä pöytäliinaa. Aiempia ostoksia ovat nuo taustalta pilkottavat Erik Koldin muovipurkit, oranssimusta Aarikan alunen ja pöydällä oleva vihreä liina.


Myöskin vanhempi löytö on tuo keltainen vaaka, olen etsinyt tuollaista jo jonkin aikaa mutta aina on tullut vastaan vaan tylsän värisiä. Noissa pulloissa on yleensä kukat, mutta nyt en jaksanut lähteä hakemaan..


Ja sitten pari uutta kuvaa kotoa, jotain pientä uutta on kuviin ilmestynyt viime kuvailujen jälkeen..