maanantai 20. lokakuuta 2014

Sekalaisia joulukortteja

Eilen tulikin askarreltua vielä lisää ja pääsin lähemmäksi tavoitetta joulukorteissa. Nythän oon reilusti myöhässä aikataulusta kun en aloittanut juhannuksena niinkuin yleensä :)

Ensin taas vanhojen joulukorttien kierrätystä:



Pari korttia Lilin valmiiksi väritetyillä korttikuvilla:


Ja pari Lilin leimakuvilla, jotenkin nuo nallet viehättää vuodesta toiseen..


Aika simppelillä linjalla tässä mennään mutta syntyypähän kortteja kiitettävää tahtia :)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Joulukorttien kierrätystä

Olen hamstrannut vanhoja joulukortteja mummolasta, kirppareilta ja netin kautta. Niitä onkin kertynyt aika pino, ja välillä yritän pienentää sitä tekemällä kortteja. Tässä pari niistä.

Ensimmäisestä tuli mielestäni perus joulunvärinen. Tykkään tuosta kuvasta, jätin tuon Hyvää joulua tekstin kuvaan vaikka tuleekin joulun toivotukset tuplana.



Toisessa kortissa on käytetty Portraitilla leikattua ikkunaa, josta pilkottaa vanhan joulukortin maisema. Yksinkertaista, mutta tykkään :)


Nyt riittää postaukset, painun sohvalle peiton alle kaakaokupin kanssa ja laitan jonkun hyvän leffan pyörimään. Eilen jäi kauhuleffa kesken kun en uskaltanut katsoa, jos yrittäisin nyt uudestaan kun on vielä valoisaa :D

Pari joulukorttia

Tai kolmehan noita on.. Ensimmäisessä käytetty Lili of the valleyn valmiskuvaa, ihanan helppoa :) Kukka on jostain vanhasta joulukoristeesta, mitä olin heittämässä pois, kun tajusin että sen voi purkaa koristeiksi kortteihin..


Tässä kortissa olevan kuvan olen saanut joltain, kyseessä ihanainen Mo Manningin keiju. Nuo on kyllä mainioita, mutta en oikein osaa värittää nitä. 


Kolmannessa kortissa taas Lili of the valleyn leimakuva, tämän olen itse leimannut ja värittänyt :D Glitterit näyttää vielä oudoilta kun eivät ole kuivaneet.



Lintujoulukortteja

Joku otsikko piti keksiä niin laitetaan sitten tuollainen :) Jokaisessa kortissa kuitenkin on lintu..

Flunssa on vaivannut jossain määrin jo pari viikkoa mutta nyt tuntuu että se kaataa petiin ihan tosissaan. Viikonloppu on mennyt sohvalla ja välillä askarrellessa. Joulukortteja pitäisi tehdä, mitä sitä muuta tähän aikaan vuodesta, ulkona ei vaan ole kovin jouluinen keli, vettä tulee taivaan täydeltä..


Peruslinjalla mennään ekassa kortissa, valmiskuva, taustapaperit ja vähän blingiä :)



Teksti ja kranssi leikattu Portraitilla, teksti näyttää olevan kovin vinossa mutta ei se oikeasti ole :) Ainakaan noin paljon.. Vaikea oli kuvata, tuo lintu on sellainen kiiltävä kuva.


Peruslinjaa tässäkin. Kaikki lintukuvat olen ostanut jo viime jouluksi, samoin tuon tekstin olen leimannut jo varmaan 3-4 vuotta sitten, hyvä kun tulee joskus käytettyä.. :D

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Onnittelukortti pojalle

Välillä muuta kuin joulua. Onnittelukortti 4 vuotta täyttävälle pojalle, joka tykkää jalkapallosta:


Kirjaimet ja nelonen on leikattu Portraitilla (huomaa että sitä tulee käytettyä tosi paljon enemmän nyt kun on uusi tietokone) ja tähdet tavallisella leikkurilla. Kuva on varastoista, tullut jostain vaihdosta, täytyisi taas hommailla poikakuvia, ovat ihan loppu ja tuurilla löytyi yksi kuva jalkapalloon liittyen.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Pari helppoa joulukorttia

Yllättäen taas Portraitilla leikeltyjä kuvioita. Ja lisäksi vaan taustapaperi ja timangeja :D Helppoa ja yksinkertaista, sitä syntyy nyt..



Yksi versio lumiukkosopasta

Lumiukkosoppapusseja tarvitsee joulun aikaan paljon :) Tässä yksi versio pussista

Leikkelin Portraitilla tekstejä, sain aika kivasti onnistumaan. Täytyy tehdä pari eri tekstimallia etten kyllästy. Tuo lumiukkoleimasin sopii näihin pusseihin täydellisesti mutta täytyy varmaan jotain muutakin kuvaa käyttää ettei kaikista tule ihan samanlaisia. Tässä nyt tällä tyylillä tehtyinä, seuraavaksi jollain muulla :) Itse pussit sisältöineen lisään lähempänä joulua..

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Joulukortti kuvioista

Tein pikaisen joulukortin käyttämällä pelkästään Silhouette Portraitilla leikattuja kuvioita. Ja korttipohjaa ja timangeja :)


Kuvaaminen osottautui taas hieman hankalaksi. Leikkelin Portraitilla valmiiksi kuvioita, tuo tausta on aivan ihana mutta aika vaivalloista on näperrellä paperinpaloja pois noista väleistä.

Vaippakakku

Kaveri pyysi apua vaippakakun tekemiseen ja minähän suostuin, olen jo pitkään halunnut tuota kokeilla. Suht helposti, mutta ei nopeasti, sai aikaan näyttävän kakun :)


Alin kerros on pelkkiä vaippoja, keskikerroksen sisään on piilotettu kaikkea tarpeellista, ylimmässä kerroksessa on tuttipullo ja ihan pieniä vaippoja. Tossut kakunkoristeena ja muutamat sukat ruusuiksi. Nauhaa suunniteltiin ensin laitettavaksi erilaisia mutta siitä olisi tullut liian sekava. Muutaman perhosen leikkasin koristeeksi. Koko komeus laitettiin sellofaniin.