sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Päivitystä pitkästä aikaa..

Kuukausi on hurahtanut ihan tuosta vaan. Askartelut on olleet ihan minimissä, pari nopeata joulukorttia olen tehnyt, tähän tyyliin:


Television katselun lomassa olen väritellyt leimakuvia odottamaan inspiraatiota:


Lomalla olin viikon verran, tehtiin reissu Pohjanmaalle, käytiin Powerparkissa ja drifting-kisoissa. Muuten ajan on vienyt nämä:






Alempi kuva on viime vuodelta mutta vastaa tätä vuottakin :) Sienessä ja marjastamassa on käyty ihan urakalla. Puolukkaa ja suppilovahveroita käyn vielä poimimassa melkein lumien tuloon asti.  Ylimmässä kuvassa paholaisenhilloa, mikä on mun uusin suosikki.. Sen lisäksi on kyllä tullut tehtyä vaikka mitä hilloja. Omenapuut tekee tänä vuonna ihan älyttömästi satoa, sitä oon yrittänyt tunkea vaikka mihin mutta ei niitä pysty millään käyttämään kaikkia..

Vielä pari kuvaa elukoista:


Veljen kissa ja koira


Äidin kukko ja pari kanaa
 


Selma jäi rysän päältä kiinni kun yritti mennä ruokavarkaisiin, ihmettelin mikä rapisee :)
 

Alma tiirailee ohi meneviä ihmisiä. Kuva on otettu mun uudella iPhonella, pikkusen täytyy vielä perehtyä siihen että saa parempia kuvia :)

Pientä pintaremonttiakin on tehty vähäsen, siitä kuvia myöhemmin.. Nyt pitäisi taas alkaa askartelemaankin pitkästä aikaa kunnolla, ensin tosin täytyy siivota askartelunurkka. Sinne oli muuten mun syntymäpäivänä ilmestynyt jotain uutta:




Veli tyttöystävänsä kanssa olivat tuunanneet tuollaisen hyllykön, ostaneet nauhat ja washiteippejä ja käyneet kiinnittämässä sen paikoilleen. Ihana lahja :)



1 kommentti: