tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pihakuulumisia

Milloinkohan olen viimeksi laittanut kuvia pihalta.. Siellä on jonkin verran tapahtunut, olen kaatanut yhdeltä reunalta orapihlajaa, mikä on ihan syvältä :D Hirveä homma ja vasta tosiaan murto-osa tehtynä.. Katsellaan taas ensi vuonna. Samalla kaatui yksi sireeni ja luultavasti lähtee vielä toinenkin kun varjostaa niin pahasti vanhaa omenapuuta. Ja niitä kotilon pirulaisia kun on pihassa niin on helpompi pitää puskien aluset siisteinä niin ne eivät viihdy ihan niin hyvin..

Veli kävi myös kaivamassa vähän salaojaa ja siinä meni tietysti nurmikko ja kukkapenkki siltä osin uusiksi. Päätinkin laittaa liljat viljelylaatikkoon, helpompi hoitaa, mutta saa nähdä mitä tykkäävät siinä olla :)

Kasvimaalla olen myös siirtynyt täysin viljelylaatikoihin ja harmitellut kun en tajunnut sitä jo vuosia sitten. On niin paljon helpompaa :) Kuvien otosta on pari viikkoa joten kasvua on tuon jälkeen jonkin verran tapahtunut. Jostain sain vinkin käyttää raudoitusverkkoa tukemiseen ja sitä onkin nyt kurkuilla, tomaateilla ja herneillä tukena. Paljon helpompi kuin entinen tapani laittaa tukikeppejä sinne tänne.



Omenapuut kukkivat tänä vuonna ihan hillittömästi. Ja sitten tietysti tuli kova sade ja lehtiä tippui niin että aamulla näytti kuin olisi satanut lunta. Mutta jäi niitä kukkia silti puuhunkin ja näyttäisi että omenia tulee valtava määrä. Viime vuonnahan niitä ei tullut kuin muutama



Myös karhunvadelma kukki kauniisti ja näyttää tuottavat satoa. Kirsikassakin oli kukkia, mutta ei mehiläisiä, ja nyt siellä on ehkä kolme kirsikkaa tulossa :) Luumupuita minulla on kolme ja tänä vuonna niihin ei tullut yhtäkään kukkaa.. 


Juhannukseksi keräsin kukkia maljakoihin sisälle, kyllä tuoksui ihanalle. 


Yksi päivä oli pakko käydä ottamassa muutama kuva kun oli hienoa kontrastia taivaalla, toinen puoli auringonpaistetta ja toinen ihan tummaa pilveä. 





Kuulumisia

Vähän on jäänyt tämä blogin kirjoittelu taas.. Saa nähdä kuinka kauan muistan tätä jatkaa.. Vähemmän nykyään selailenkin blogeja, yleensäkin yritän olla vähemmän koneella :) Askarreltua on kyllä tullut jonkin verran mutta selkeästi vähemmän kuin yleensä.

Alkukesä on vierähtänyt tosi nopeasti, vaikka en ole vielä ollut edes lomalla - loma alkaa vasta elokuun puolivälissä :)

Veljeni ajaa driftingiä, ja yksissä kisoissakin olen ehtinyt käymään tämän vuoden puolella.


Toisen veljen pojan Viljon ensimmäiset kisat :)



Pari viikkoa sitten en ehtinyt kisoihin vaan seurasin netin välityksellä livelähetystä


Ja syy miksi en ehtinyt kisoihin on tässä:


Eli Guns'n'Rosesin keikka Hämeenlinnassa. Oli kyllä mahtava keikka ja onneksi sattui tosi hyvä kelikin. Olihan tuo sellainen once in a lifetime -kokemus.  


Korpilahdella vietettiin myös Palvipäiviä viime viikonloppuna ja taas osui hyvät kelit. 


Siellä oltiin Korpilahden Urheiluautoilijoiden / Moottorikerhon kanssa esittelemässä kalustoa, myös veljen driftingauto pääsi näytille