tiistai 29. joulukuuta 2015

Huumorikortteja

Pitkästä aikaa päivitystä :) Marras- ja joulukuu meni näköjään aika nopeasti ohi :D Joulukuun alussa kävin minilomalla Tallinnassa. Kävelin vanhassa kaupungissa kilometritolkulla enkä ottanut yhtään kuvaa :) Kyllä se on pakko hommata kunnon kamera. Askartelukaupoissa en Tallinnassa käynyt mutta muuten tuli osteltua vaikka mitä.

Joulun päivinä sain vihdoin inspiraation siivota askartelunurkkausta. 8 tuntia meni ja valmista ei ole vieläkään. Sen voin todeta että tavaraa on kertynyt. Kävin kaikkia nippelilaatikoita läpi sillä silmällä mitä käytän ja mitä en ja siinä sitä aikaa meni. Nyt olen jo voiton puolella siivoamisessa :)

Siinä samalla tein pari huumorikorttiakin, näiden osalta kun varasto näyttää taas kerran ei oota..



Alemman vasemmanpuoleisen teksti on ihanasta setistä minkä ostin Piian räpellykset -puodista facebookista. Tosi hauskoja tekstejä. 

Voisin taas luvata alkaa päivittää useammin mutta en ota paineita :D Nyt näyttää vähän siltä että taidan hurahtaa uuteen juttuun, eli kotitekoiseen kosmetikkaan ja siivousjuttuihin. Sain kaverilta purkin aivan ihanaa rasvaa minkä hän on tehnyt itse ja siitä se idea sitten lähti. Oon kyllä ollut kiinnostunut aiheesta jo pitkän aikaa mutta se on jäänyt nettiselailun asteelle. Nyt on postissa tulossa vähän tarvikkeita ja saattaa olla että laitan aikaansaannoksia tännekin..

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Olohuonekuvia

Otin samalla olohuoneestakin pari kuvaa, kun innostuin pari viikkoa sitten laittamaan siellä järjestystä vähän uusiksi. Ja heti tuli sellainen "miksi en tätä aikaisemmin tajunnut" -olo koska huone toimii paljon paremmin noin :)


Olin jo heittämässä tuota pöytälamppua pois kun siinä oli kauhea vaaleanpunainen varjostin mitä en ikinä saanut tuunattua niinkuin piti. Toisaalta mulla oli Ikeasta keittiöön ostettu varjostin, mistä tykkään ihan hirveästä mutta missä on ihan liian himmeä valo keittiöön. Onneksi tajusin vaihtaa varjostimen tuohon pöytälamppuun, nyt se sopii täydellisesti olohuoneen nurkkaan :)


Suurin muutos oli siinä että siirsin vitriinin tuonne telkkarin alle. Ainut mikä häiritsee omaan silmään on kun tuo vitriini on kiinni seinässä eikä vinosti, mutta ehkä mun silmä tottuu siihen. Ennen tuo vitriini oli sohvan vieressä eikä siitä nähnyt mitä siellä on sisällä, tai viitsinyt ottaa sieltä mitään kun oli niin lähellä sohvaa. Nyt sinne pääsi vanha Lomonosovin astiastokin hyvälle paikalle. 


Tuonne ikkunan vasemmalle puolelle seinälle mun täytyy vielä keksiä jotain. Joku taulu / teksti varmaan, kunhan löytäisin mieluisan.


Ylhäällä hyllyllä pilkistää vanha Koffin peltitaulu, joka mun pitäisi nostaa vähän ylemmäksi että näkyisi paremmin. Se on löytö mummolan vajasta, en tiedä kuinka vanha on, mutta mummo ja pappa asuivat siinä 80-luvun alusta asti ja tuo on entisten asukkaiden peruja. 


Sohvanhan olen ostamassa uuden mutta kun en löydä mieleistä mistään.. Haluan harmaan vuodedivaanisohvan, missä on säilytystila petivaatteille. Ja kankaan pitää olla koirankestävää.. Ihan mieleistäni en olo vielä löytänyt joten vanhaa täytyy katsella siihen asti :D

Keittiökuvia

Vihdoinkin olin sen verran valoisan aikaan kotona että pystyin ottamaan keittiöstä kuvia. Ja astianpesukoneen kansi on paikoillaan. Sain sen vasta viime viikolla kun olivat Ikeasta unohtaneet myydä sen :)

Tässä siis kuvia uudesta ihanasta keittiöstäni:




Ikkunan edessä oleva matala kaappi / penkki on yksi parhaista oivalluksista. 


Tuo astiakaappinurkkaus oli tähän asti kauhein mitä keittiössä oli. Nyt se on ihana :)


Jääkaappi on vanha, tosin senkin ostin puolisen vuotta sitten. Muuten keittiössä meni kaikki uusiksi mikroa, verhoja ja pöytää lukuunottamatta. 



Johonkin piti laittaa nuo Erik Koldin kukkapurkit kun en henno hävittää niitä. Pääsivät sitten kaapin päälle. Vanhan mikron halusin säilyttää kun tykkään tosi paljon sen väristä.



Kahvinurkkaus on toinen neronleimauksista. Hauskasti sopivat nuo vanhat peltitaulut aiheeseen. Ne siis oli minulla jo entisessä keittiössä. Ostin samalla uuden kapselikeittimenkin, löysin halvalla Citymarketin poistopuolelta mallikappaleen. On ollut päivittäisessä käytössä ja mun tarpeisiin kätevä. Tavallinen kahvinkeitin on kaapissa jos pitää keittää nopeasti useampi kuppi kahvia.




Täytyy ihailla Ikealaisten kekseliäisyyttä näissä säilytysratkaisuissa. 



Tuon pöydän ja jakkaran maalaan vielä todennäköisesti valkoisella, ainakin niiden jalat.. Kunhan joskus saan aikaiseksi, saattaa mennä ensi kesään :)



Pyöreä pöytä (josta ei näy mitään liinan alta) on äitini joskus 70-luvulla ostama. Olen raahannut sitä mukana muutosta toiseen ja säilönyt varastoissa, tämä on ensimmäinen asunto johon se mahtuu enkä ihan heti suostu siitä luopumaan :) Siihen kuuluvat pinnatuolit vein nyt vintille varastoon kun halusin uudet tuolit.


Valokatkaisimeksi valitsin tuollaisen mihin voi vaihtaa reunuksen tyylin laittamalla tuonne alle toisenlaisen paperin. Enkä ole vielä osannut päättää minkä paperin sinne laitan joten siellä on edelleen tuo mukana tullut kukkakuvio. 


Halusin ehdottomasti pyöreän altaan vaikka se ei ehkä ole ihan käytännöllisin.. Tuo oveen laitettava säilytyssysteemi on myös yksi loistava keksintö Ikealaisilta. 


Tässä sitten uusi leluni. Wilfan blenderi. Montakohan blenderiä oon hajottanut muutaman vuoden sisään, toivottavasti tuo nyt kestää. Täytyy kyllä sanoa että paras smoothie sillä tulee tähänastisista blendereistäni. 


Satsasin samalla uusiin säilytyspurkkeihin, kun Löytötexissä oli tarjouksessa Gastromaxin purkit. Nyt on kaikki järjesteksessä :D



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lisää joulukortteja

Ja  tässä taas lisää joulukortteja. Suurin osa materiaaleista ostettu lauantaina Askartelupirtistä.




Coca-Cola tölkki tuunattuna tuikuksi

Bongasin Facebookista linkin Miia Fixaa -blogiin jossa on aivan mielettömän hienot Coca-Cola valot! Päätin tehdä myös, ajattelin että Jaffa-tölkistä tulee kiva kun keittiössä on sellaiset verhotkin. Tänään piti päästä kokeilemaan mutta eihän meidän kaupassa ollut Jaffaa tölkeissä. Pakko oli kuitenkin päästä tekemään niin ostin cokiksen. Ja tässä ensimmäinen yritys :)


Askartelupirtin aikaansaannokset

Käytiin mahtavalla porukalla Askartelupirtti -tapahtumassa Tampereella eilen. Sain jopa jotain askarreltua, ja ostamaan onnistuin vaikka mitä :D






maanantai 19. lokakuuta 2015

Vielä pari pingviinijoulukorttia

Tämäkin leimasin kuuluu suosikkeihini, Whipper Snapperin pingviini. Ihanan helppo värittää :)


Sekalaisia joulukortteja


Viime päivien tuotantoa. Olen ollut ahkera :) Teen kortteja ja katson samalla Game of thronesia tietokoneelta, siinä valmistuu kortteja vähän kuin itsestään :D Kaikki kuvat on vanhoista varastoista, en muista mistä ja milloin olen ne saanut tai ostanut :) Paitsi viimeinen kuva, Magnolian tyttönen löytyy itseltä leimasimena. 




Lumiukkokortteja vol 2

Tässä lisää toisella Magnolian lumiukkoleimasimella. Tykkään <3



keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Jouluiloa

Tämäkin kuva kuuluu suosikkeihini.. Harmi vaan kun itsellä ei ole tuota leimasinta, nämä kuvat olen saanut lahjaksi. Täytyykin googletella jos tuon leimasimen saisi jostakin..


Minijoulukortteja liukuhihnalta

Vielä oli jäljellä viime vuonna ostettuja pieniä neliökorttipohjia. Ja kasa kuvia jotka on minun mielestä vähän liian pieniä normikortteihin. Joten siitä se idea sitten lähti ja tein samalla tyylillä muutaman pienemmän kortin :)



Pari lumiukkokorttia

Jokavuotinen suosikkini, Magnolian lumiukko, pääsee taas kortteihin tänäkin vuonna :)



torstai 8. lokakuuta 2015

Vintagetyylisiä joulukortteja

Ja lisää joulukortteja. Nämä kaikki jonkinlaista vintagetyyliä. Uusista ja vanhoista materiaaleista, samaan tyyliin kuin ennenkin :)


Ekassa kortissa on nuo joulutähdet leikattu isosta kuviopaperiarkista. Ajattelin että on sellainen paperi mitä en käytä mutta onneksi en antanut pois kun nyt keksin että siitähän voi leikata noita kukkia erikseen.. Joskus mulla on vähän pitkät piuhat :D




Mä tykkään tosi paljon pinkki-harmaa yhdistelmästä :)