tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pihakuulumisia

Milloinkohan olen viimeksi laittanut kuvia pihalta.. Siellä on jonkin verran tapahtunut, olen kaatanut yhdeltä reunalta orapihlajaa, mikä on ihan syvältä :D Hirveä homma ja vasta tosiaan murto-osa tehtynä.. Katsellaan taas ensi vuonna. Samalla kaatui yksi sireeni ja luultavasti lähtee vielä toinenkin kun varjostaa niin pahasti vanhaa omenapuuta. Ja niitä kotilon pirulaisia kun on pihassa niin on helpompi pitää puskien aluset siisteinä niin ne eivät viihdy ihan niin hyvin..

Veli kävi myös kaivamassa vähän salaojaa ja siinä meni tietysti nurmikko ja kukkapenkki siltä osin uusiksi. Päätinkin laittaa liljat viljelylaatikkoon, helpompi hoitaa, mutta saa nähdä mitä tykkäävät siinä olla :)

Kasvimaalla olen myös siirtynyt täysin viljelylaatikoihin ja harmitellut kun en tajunnut sitä jo vuosia sitten. On niin paljon helpompaa :) Kuvien otosta on pari viikkoa joten kasvua on tuon jälkeen jonkin verran tapahtunut. Jostain sain vinkin käyttää raudoitusverkkoa tukemiseen ja sitä onkin nyt kurkuilla, tomaateilla ja herneillä tukena. Paljon helpompi kuin entinen tapani laittaa tukikeppejä sinne tänne.



Omenapuut kukkivat tänä vuonna ihan hillittömästi. Ja sitten tietysti tuli kova sade ja lehtiä tippui niin että aamulla näytti kuin olisi satanut lunta. Mutta jäi niitä kukkia silti puuhunkin ja näyttäisi että omenia tulee valtava määrä. Viime vuonnahan niitä ei tullut kuin muutama



Myös karhunvadelma kukki kauniisti ja näyttää tuottavat satoa. Kirsikassakin oli kukkia, mutta ei mehiläisiä, ja nyt siellä on ehkä kolme kirsikkaa tulossa :) Luumupuita minulla on kolme ja tänä vuonna niihin ei tullut yhtäkään kukkaa.. 


Juhannukseksi keräsin kukkia maljakoihin sisälle, kyllä tuoksui ihanalle. 


Yksi päivä oli pakko käydä ottamassa muutama kuva kun oli hienoa kontrastia taivaalla, toinen puoli auringonpaistetta ja toinen ihan tummaa pilveä. 





Kuulumisia

Vähän on jäänyt tämä blogin kirjoittelu taas.. Saa nähdä kuinka kauan muistan tätä jatkaa.. Vähemmän nykyään selailenkin blogeja, yleensäkin yritän olla vähemmän koneella :) Askarreltua on kyllä tullut jonkin verran mutta selkeästi vähemmän kuin yleensä.

Alkukesä on vierähtänyt tosi nopeasti, vaikka en ole vielä ollut edes lomalla - loma alkaa vasta elokuun puolivälissä :)

Veljeni ajaa driftingiä, ja yksissä kisoissakin olen ehtinyt käymään tämän vuoden puolella.


Toisen veljen pojan Viljon ensimmäiset kisat :)



Pari viikkoa sitten en ehtinyt kisoihin vaan seurasin netin välityksellä livelähetystä


Ja syy miksi en ehtinyt kisoihin on tässä:


Eli Guns'n'Rosesin keikka Hämeenlinnassa. Oli kyllä mahtava keikka ja onneksi sattui tosi hyvä kelikin. Olihan tuo sellainen once in a lifetime -kokemus.  


Korpilahdella vietettiin myös Palvipäiviä viime viikonloppuna ja taas osui hyvät kelit. 


Siellä oltiin Korpilahden Urheiluautoilijoiden / Moottorikerhon kanssa esittelemässä kalustoa, myös veljen driftingauto pääsi näytille





sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kortit pienille pojille

Nämäkin kuvat ovat Wee Stampsin ja ostettu Heidin Korttipajalta. Vähän jo ennakoin veljenpojan juhlia, jos ei korteille muuta käyttöä tule :)


lauantai 6. toukokuuta 2017

Kortteja valmiilla korttikuvilla

Jyväskylän Kädentaitomessuilta ostin nämäkin kuvat Heidin Korttipajalta. Viimeinen kortti kyllä on Kraftin Kimmien leimakuva, jonka ihan itse värittelin. Ihanan helppoa tehdä kortteja näillä valmiilla kuvilla, en osaisi itse värittää noin kauniisti. Nämä taitavat olla Wee Stampsin mallistosta. 



perjantai 5. toukokuuta 2017

Hääparille

Hääkutsuja ei ole valitettavasti tullut mutta tein huvikseni varastoon yhden hääkortin kun leimakuva tuli valmiiksi leimatuista vastaan . 


torstai 4. toukokuuta 2017

Koirajuttuja välillä

Selailin blogia taaksepäin ja tajusin että viimeisimmät koirajutut on Selman ja Vilman muistokirjoitukset.. Vilman kuolemasta tuli vuosi, ja Selman kaksi. Kauhea ikävä on vieläkin molempia. Vuoden verran olen siis elellyt yhden koiran kanssa. Onhan se ollut outoa, mutta samalla niin helppoa. Alma täyttää kohta 9 vuotta, vähän olen mietiskellyt toisen koiran ottamista mutta katsoo nyt..

Kun olen askarteluhuoneessa Alma on ottanut tavaksi istua siinä vieressä olevan nojatuolin selkänojalla vahtimassa :)


Matkalaukku piti tietysti tarkistaa, ettei mitään unohdu


Tuo oranssi vinkulelu on aarre, jota heitellään ja riepotellaan. Vinkunut se ei ole enää pitkään aikaan, mikä on pelkästään positiivista. Tuota lelua saisi heittää tunnista toiseen, ei koskaan kyllästy hakemaan sitä.


Jos tulee olo että yhden koiran kanssa on tylsää, saan äidiltä lainaksi jonkun hänen koirista. Vasemmalta oikealle: Sanni, Peppi ja Simo. Sanni ja Peppi tulivat äidille pari vuotta sitten Simon kavereiksi kun entinen omistaja joutui luopumaan niistä. Simo onkin jonkun verran Alman kaverina, samankokoisina leikkivät ja purkavat energioita. 


Rodos

Olimme huhtikuun lopulla kaveriporukalla Rodoksella. Olen joskus 90-luvulla ollut Kosilla, mutta muuten en ole Kreikassa käynyt. Paikka oli aivan ihana, ja minulle oli ihan tarpeeksi lämmintä, kun en ole auringossa makailevaa tyyppiä. Pari ekaa päivää oli vähän viileämpi keli mutta sitten alkoi aurinko paistamaan ja lämpötila nousi +20 asteeseen. 

Olimme Ialyssoksessa, muutaman kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Asuimme Kassandra huoneistohotellissa, mikä oli oikein mukava paikka. Henkilökunta oli ihan huippua. Huoneistoomme kuului pieni keittiönurkkaus, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi :) 


Ialyssoksen keskusta ja ranta oli ihan lyhyen kävelymatkan päässä ja siellä vietimmekin ison osan lomasta. Muutaman kerran kävimme Rodoksen kaupungissa ja vanhassa kaupungissa, sinne pääsi helposti linja-autolla. 


Ialyssoksesta etsimme baaria jossa voisi katsoa Jypin pelin, ja osuimme Alkionis Sportbariin. Siitä tulikin kantapaikka, ruoka oli hyvää ja henkilökunta ihan huippua. Suosittelen jos eksytte tuonne päin. Alla kuvassa paikan mansikkamojito, joka oli hyvää :)


Vuokrasimme myös auton ja uskaltauduimme kaverin kyytiin. Loppujen lopuksi ajaminen siellä oli suht helppoa (ainakin siltä näytti pelkääjän paikalta). Ajoimme Lindokseen, pysähdyimme menomatkalla Kallithean kylpylässä ja tulomatkalla kävimme ostamassa oliiviöljyä paikalliselta farmilta. Lindoksessa kävimme syömässä ja kiertelimme kaduilla. 


Rakastuin kreikkalaiseen ruokaan :) Pelargoniat olivat siellä "hieman" suurempia kuin minulla, tuo iso puska kuvassa on pelargoniaa :) Myös mansikat olivat suurempia kuin täällä, ja yllättävää kyllä todella maukkaita. 


Reissu oli oikein onnistunut, leppoisa lomamatka. Nähtävää riitti sopivasti, mutta malttoi myös istuskella lukemassa hyvää kirjaa. Nyt alkoi sitten paluu arkeen ja töihin. 

Eläkekortti

Työkaveri jää eläkkeelle ja tein hänelle kortin. 


Greeting farm kortteja

Greeting farmin leimasimilla taas vaihteeksi kortteja muutama. Yksi tyttö (toisen kuvan oikeanpuoleinen) tosin on Kraftin Kimmien leimasimella, sattui mukaan kuvaan :)

Samalla tyylillä mennään millä ennenkin. Yksi miesmäinen kortti tuli tehtyä myös, ne ovatkin taas vaihteeksi loppu, pitäisi kunnostautua tekemään niitä urakalla.




keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tyttömäisiä kortteja

Kävin Jyväskylän kädentaitomessuilla ja löysin Heidin Korttipajalta ihania WeeStampsin korttikuvia, joista pari pääsi kortteihin samantien :)


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Lisää Morehead-kortteja

Toinen Morehead arkki käyttöön, nämä on kyllä ihania kuvia. Silloin kymmenisen vuotta sitten kun aloin askartelemaan käytin näitä enemmänkin ja nyt "löysin" ne taas :)



sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Diamond painting

Oon viime aikoina hurahtanut diamond painting -askarteluun :) Vähän kuin ristipistotyöt, mutta timangeilla :D Näitä on mukava tehdä kun ei paljon tarvitse ajatella, voi vaan näpytellä timantteja paikoilleen. Niskat siinä kyllä tulee kipeiksi :) tässä kolme esimerkkiä, mitkä olen tehnyt lähiaikoina

Ensimmäisenä kissa:



Sitten tein tuon ihan erityylisen, värikkäämmän:



Joululahjaksi sain tuollaisen vähän isomman kukkajutun:





Back in business

Piiiitkästä aikaa kortteja. Jostain tuli into askarrella pitkän tauon jälkeen ja päätin käyttää pois joku aika sitten ostettuja korttikuvia. Samantyylinen teippi on näköjään päässyt kolmeen korttiin :)



maanantai 27. helmikuuta 2017

Kuulumisia

Niin on kuukausi vierähtänyt viime postauksesta. Ja se kuukausi on mennyt flunssassa.. Nyt lähti käyntiin viides viikko flunssaisena, pari viikkoa olen ollut sairaslomalla kun välillä helpottaa ja sitten taas pahenee.. Yskällä tämä alkoi ja sitten tulikin yskittyä niin paljon että sain selän lihakset tulehtumaan mikä ei ole mukavaa.. No, jospa tämä tästä :) 

Muuten on ihanaa kun alkaa kevät olemaan nurkan takana, aurinko on paistanut mukavasti. Ulkona en ole voinut siitä nauttia kun alkaa ahdistamaan heti kun liikun enemmän kuin parisataa metriä mutta voihan sitä sisältäkin katsella :) Askartelut on jääneet ihan kokonaan tauolle kun ei jaksa keskittyä. 

Jotain iloistakin on tapahtunut, varattiin viikon matka Rodokselle kaveriporukalla. Huhtikuussa lähdetään, odotan lomalta kreikkalaista salaattia ja löhöilyä :) 

Jotta postaus ei jäisi kuvattomaksi laita pienen mainoksen vielä loppuun (mitään hyötyä en tästä saa, haluan vain kertoa hyvästä palvelusta). Olen jo reilun vuoden käyttänyt Vaahteramäen Eggspress kananmunia, ne on todella hyviä :) Samasta "munataksista" saa vaikka mitä hyvää suoraan tuottajalta ostettuna. Omiin suosikkeihin kuuluu kananmunien lisäksi ehdottomasti hunaja  sekä kutun kuutiot :) Suosittelen kokeilemaan, munataksi liikkuu Keski-Suomessa tällä hetkellä kuukauden välein. 


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Naisia korteissa, osa 3

Vielä viimeiset kolme korttia Kraftin Kimmien leimasimella. Täytyy sanoa että näiden kolmen leimasimen ostoa en ole katunut, sen verran paljon niitä on tullut käytettyä. Saattaa olla että siellä laatikoissa pyörii jokunen leimasin jota ei ole kokeiltukaan tasapainottamassa tilannetta. Pitäisikin käydä varastot läpi ja laittaa turhat kiertoon :)




lauantai 28. tammikuuta 2017