sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Jyväskylän askartelutapaamisen saldo

Eilen oli taas pitkästä aikaa ihana askartelupäivä mahtavassa porukassa. Ihan parastahan noissa tapaamisissa on hengailu samanhenkisten ihmisten kanssa, ja ikää tuli lisää monta vuotta kun naurettiin niin paljon :) Mutta jotain sain sentään aikaiseksikin, jopa neljä korttia. Yhtä en esittele, se kun tulee yhteen haasteeseen, mutta tässä muut kolme :


Ensimmäisessä kortissa on ekaa kertaa käytössä jonkun aikaa sitten ostettu Mo Manningin leimasin. Tuo kuva on aivan mahtava :D

 


Viimeisessä kortissa taustapaperi on sellainen josta ajattelin että tuota nyt ei varmaan tule käytettyä mutta niin vaan tulikin :D Koristeita en ottanut mukaan paljonkaan, meinasin että laitan ne kotona, mutta tulin siihen tulokseen ettei nuo niitä välttämättä tarvitsekaan. 

Ja sitten mainostusta: Paperiliitin järjestää Jyväskylässä Kerroksia-kurssin, jonne minäkin meinasin mennä. On tuo skräppäily jäänyt siihen kun viime vuonna IS:ssä tein 3 sivua, joten onhan se jo aikakin skräpätä. Mukaan vaan, ennustan että on taas tulossa huippupäivä! Lisätietoja löytyy klikkaamalla tästä

1 kommentti: